Tutustuminen pikamaskiin
Tämän monisteen tarkoitus on tutustua ”pikamaski”-toimintoon GIMP:issä. Esimerkkiprojektina teemme syväyksen, eli esineen taustan vaihtamisen sen avulla. Otetaan seuraava kuva ja avataan se GIMP:issä:

Kuva
1. Päivänkakkara.

Kuva
2. Sama päivänkakkara avattuna GIMP:issä.
Vasemmalla
alakulmassa on punaisella merkittynä pikamaskin painike, joka voidaan
laittaa päälle ja pois napsauttamalla sitä hiiren ykköspainikkeella.
Pikamaski, englanniksi Quickmask, on tehokas keino rajata alueita ja copypasteta haluttuja alueita tehokkaasti. Mikä pikamaski on? Asiaa voidaan verrata tavalliseen maskiin. Eli jos ihmisen päässä on vappumaski, se peittää osan kasvoista. Mutta osassa maskia on alueita, jotka eivät peitä kasvoja. vähintäänkin silmänreiät, yleensä myös suun alue tai hiuksien alue. Me voimme maskien avulla kuvankäsittelyssäkin peittää tietyt alueet kuvassa, jonka jälkeen on helpompi keskittyä niihin osiin, joita maski ei peitä. Pikamaski on monesti paljon parempi keino valita alueita kuin hirttonuora tai muut perusvalintatyökalut.
Pikamaskilla on
yhteisiä piirteitä myös
tavallisen maskin kanssa, johon tutustumme ”guru
level”-oppaissamme. Oleellisia eroja ovat mm. se,
että
oikeassa maskissa on enemmän valintoja ja oikea maski
liitetään
kuvaan yleensä, kun siinä on useampia tasoja. Mutta
pikamaskia kannattaa käyttää silloin, kun
sitä
pystyy käyttämään, se
säästää
aikaa ja on helppo asia oppia (ainakin, jos vertaa tavallisiin
maskeihin)! Tiedämme jo, että alueita voidaan
GIMP:issä
rajata suorakulmio ja ellipsi- valinnalla sekä myös
hirttonuoralla, jos rajattava alue on
epäsäännöllisen
tai vaikean muotoinen (kuten vaikka esimerkkikuvamme
päivänkakkara).
Otetaan vaikka keltainen kukan keskusta soikiovalinnalla
:

Kuva
3. Kukan keskusta valittu
Paina tämän
jälkeen kuvan 2
pikamaskivalintaa, jolloin ulkopuoli muuttuu punaiseksi, ja keskusta
säilyy luonnollisen näköisenä.
Tämä
tarkoittaa sitä, että luonnollisen
näköinen alue
on se, mikä on valittu, punainen alue on ”leikattu
pois”.
Mitä iloa sitten pikamaskista on? Voimme
kumityökalulla
”puhkoa” lisää reikiä
maskiin, jolloin
nekin alueet ovat valitun alueen sisällä. Jos taas
puhkomme
maskiin reikiä liikaa, niin voimme pensselillä
tai kynällä
(pikamaskin
ollessa päällä) taas maalata pikamaskia
uudestaan
alueen päälle. Piirrä vaikka
pensselillä ristikko
ympyrän päälle (jos haluat täysin
suorat viivat,
muista viivan piirto Ctrl-näppäimen kanssa):

Kuva
4. Ristikko ympyrän päällä
Napsautetaan sitten pikamaskipainiketta uudestaan, jolloin pikamaski poistuu:

Kuva
5. Ympyrän sektoreita valittu
Nyt ymmärrämme pikamaskin edut. Hirttonuoralla emme pystyisi ikinä rajaamaan neljää näin säännöllisen muotoista aluetta ja kehittyneidenkin rajaustoimintojen kanssa (katso lisätietoa jos kiinnostaa) se olisi hyvin monimutkaista. Copy-pastea valitut alueet uudelle pohjalle (”Tiedosto”=>”Uusi...”). Valintarajat (mustavalkoisena vilkkuvat reunat eli "juoksevat muurahaiset") saa pois valikosta ”Ikkunat”=>”Tasot” painamalla ilmestyvässä käyttöliittymässä ankkurin kuvalla varustettua painiketta alaoikealla, kun Kelluva valinta (Liitetty taso)- niminen taso on aktiivisena.

Kuva
6. Paina tässä
käyttöliittymässä
ankkurin kuvalla varustettua painiketta alaoikealla

Kuva
7. valitut alueet nyt uudessa kuvassa
Lopputehtävässä
otamme jälleen
alkuperäisen kuvan esiin. Valintarajat saa pois ottamalla työkaluikkunassa jälleen soikiovalinta-työkalun
ja napsauttamalla sen jälkeen hiiren ykköspainiketta jossain kohtaa
kuvaa (ympyrävalinnan moodi on oltava kohdassa Normaali, muuten tulos ei ole toivottu. Täällä on selitetty moodeista tarkemmin. Moodi on oletuksena kohdassa Normaali.)
Otetaan seuraavaksi jälleen esille alkuperäinen kuva (kuva 1) ja napsautetaan pikamaskipainiketta ilman,
että ollaan
tehty mitään rajauksia. Tällöin
koko kuva
värjäytyy punaiseksi, eli menee pikamaskin alle. Sen
jälkeen ota pyyhekumityökalu
esille ja ala kumittaa sillä keskellä kuvaa. Huomaat,
että
kumi poistaa maskista alueita eli sen toiminta on
täysin
päinvastainen kuin pensselin! Kumita (mieluiten suurennuslasin
kanssa) kuvasta päivänkakkaran alue.
Tämä on
tässä työssä vaikein ja aikaa
vievä osuus,
joka vaatii hyviä hermoja ja vakaata
hiirikättä. Jos
kumitat jostain liikaa, voit korjata sen pensselillä.

Kuva
8. Pyyhekumin asetukset. Laita ruksi kohtaan ”Kova
reuna”,
jotta tulos ei olisi ”suttuisen”
näköinen.
Peitto-ominaisuus täytyy luonnollisesti olla 100%
Huomio! Edustavärin on oltava pikamaskia käyttäessä musta ja taustavärin valkoinen. Jos piirrät pensselillä muulla värillä kuin valkoisella, niin pikamaski pyyhkiytyy pois vain osittain. Samoin pikamaski menee päälle vain osittain jos pyyhit jollakin muulla taustavärillä kuin valkoisella. Tätäkin pikamaskin ominaisuutta voidaan käyttää hyödyksi joissakin erityisen vaikeissa "gurukikoissa" kuten vaikka läpinäkyvien huntujen tai läpinäkyvän juomalasin syväyksessä, mutta se ei kuulu tämän oppaan aihepiiriin.
Kuva 8. Edusta- ja taustavärit työkaluikkunassa

Kuva
9. Pikamaski poistettu kukan päältä
pyyhekumilla

Kuva
9. Auringonkukka valittuna, kun pikamaskipainiketta napsautetaan uudemman
kerran
Sitten painetaan pikamaskipainiketta uudestaan ja kopioidaan valinta uudelle alustalle:

Kuva
10. Kuva liitettynä uuteen alustaan (hätäisesti tehty esimerkki). Valintarajat saa poistettua esimerkiksi
valitsemalla hirttonuora-työkalun
ja napsauttamalla sen
jälkeen
hiiren vasenta painiketta jossakin kohtaa kuvassa "juoksevien muurahaisten" eli valintarajojen ulkopuolella. Kuvassa on joitakin
tummia alueita, joita on tullut mukaan taustasta. Parempaan
lopputulokseen päädytään
käyttämällä
eri siveltimiä, suurennuslasia sekä tietysti rutosti
aikaa.
Uskottavaan lopputulokseen pääsee
minimissään
15-20 minuutilla, joten monimutkaisen esineen erottaminen taustastaan
pikamaskin avulla vie paljon aikaa ja hermoja!