Kasvokuvan
parantaminen GIMP:illä
Kaikkihan meistä
tietävät että esimerkiksi muotilehtien
sivuilla olevat
valokuvat ovat vahvasti retusoituja. Aamu-unisesta, meikkaamattomasta
tai auringon polttamasta ihmisestä saadaan tavallisesti alle
30
minuutissa edustuskelpoinen kaunotar. Miten tämä on
teknisesti mahdollista? Selitän tässä
tekniikoiden
pääpiirteet. Koska en ole saanut tai edes viitsinyt
kysyä
kenenkään kuvaa tähän kokeiluun,
niin selitän
yleisimmät tekniikat vain sanallisesti. Luonnollisesti
tämän
tekstin ymmärtäminen vaatii melko
hyvää GIMP:in
tuntemusta.
Kloonaustyökalu
Kloonaustyökalu on erittäin tärkeä perustyökalu, jossa luomet, arvet ja pisamat saadaan piiloon ja ihoa saadaan muutenkin sileämmäksi. Sillä pystytään myös eliminoimaan liian kiiltäviä kohtia ihosta kopioimalla kiiltävän kohdan päälle ihoa muualta. GIMP:in kloonaustyökalu on melko karkea ja jättää selkeät reunat. Näitä voidaan lieventää valitsemalla vähitellen haihtuva sivellin tai valitsemalla esim. hirttonuoralla alue, jossa reunat näkyvät selkeästi ja valitsemalla ”Suotimet”=>”Tee epäteräväksi”=>”Gauss-sumennus”.

Kuva
1. Tästä voidaan valita myös
vähitellen häipyviä
siveltimiä.
Ihon värisävyjen korjaaminen ja punasilmäisyyden poisto
Ihon värisävyjen korjaamiseen on olemassa kolme tehokasta työkalua: ”Tasot”=>”Värit”=>”Väri-sävykylläisyys” on eräs niistä. Tämä työkalu on erittäin tehokas vähentämään ihon punaisia värisävyjä, jotka yleensä häiritsevät kuvaa. Huomio! Aloittelijoiden yleensä suosima "Tasot"="Värit"=>"Kirkkaus- ja kontrastisäätö" ei yleensä ole paras työkalu tämänkaltaiseen työskentelyyn. Toki sen vähäinen säätely voi parantaa kuvaa, mutta se ei yleensä yksin riitä.

Kuva
2. Tästä työkalusta saadaan
vähennettyä ihon
punaisuutta.
Myös paljon kysytty punasilmäisyyden eliminointi onnistuu tällä samalla työkalulla (GIMP:issä ei oletuksena ole punasilmäisyyden poistotyökalua, kuten monissa muissa kuvankäsittelyohjelmissa): valitse ensin pupilli esimerkiksi ympyrävalinnalla ja sen jälkeen vähennä siitä punaisia värisävyjä. Jos koko silmä hohtaa punaisena (ei pelkkä pupilli) on se erittäin vaikeaa saada normaalin näköiseksi. Paras vaihtoehto on piirtää silmä pensselillä ja kokeilla siihen Gauss-sumennusta.
Punaista värisävyä voidaan myös lisätä, esimerkiksi rajaamalla huulet ja lisäämällä niihin punaisia värisävyjä saadaan huomio kiinnittymään niihin.
Myös työkaluilla ”Taso”=>”Värit”=>”Värintoistokäyrät” voidaan korjata ihon värisävyjä.

Kuva
3. Värintoistokäyrät. Huomaa
”Kanava”-valikko
käyttöliittymän yläosassa
Väritasot-työkalulla (”Taso”=>”Värit”=>”Väritasot”) saadaan kuvan väreihin syvyyttä. Toisin kuin värintoistokäyrä-työkalu, joissa ei ole olemassa muita vaihtoehtoja kuin kokeilla, mikä näyttää parhaalta vaihtoehdolta, väritasoissa on olemassa nyrkkisääntö, jota kannattaa kokeilla aina ensimmäiseksi.

Kuva
4. Väritasot. Miten kannattaa
säätää värejä?
Ensimmäiseksi kannattaa säätää ”Ottotasot”-toimintoa siten, että vasemmalla olevaa mustaa kolmiota siirtää siihen kohtaan diagrammia, josta värisävyt alkavat nousemaan. Samoin oikealla olevaa valkoista kolmiota samaan kohtaan. Otetaan siis ”tyhjät pois” ja näin saadaan kuvan väriavaruus skaalautumaan rikkaammaksi. ”Haaleilta” näyttäviin kuviin tällä saadaan yllättävän paljon eroa.

Kuva
5. Oikeat väritasojen säädöt

Kuva
6. Tässä on alkuperäinen kuva...

Kuva
7. Ja tässä kuva väritasojen
säädön
jälkeen. Kuvassa on huomattavasti enemmän
syvyyttä ja
eri värisävyjä.
IWarp
IWarp (”Suotimet”=>”Vääristykset”=>IWarp”), jolla pystytään pullistamaan ja supistamaan tiettyjä kuvan osia on GIMP:issä- ikävä sanoa- erittäin surkeaa tasoa. Tämä siitä syystä että esikatseluikkuna on tulitikkuaskin etiketin kokoinen eikä riitä siis alkuunkaan pikkutarkkaan muotoiluun. Kuitenkin periaatteessa tätä työkalua voidaan käyttää hiuksien tuuhentamiseen ja huulten paksuntamiseen, nenän, kaksoisleuan, kasvojen ja korvien kaventamiseen ja muuhun sellaisen.
Pikselitason muokkaus
Tämä tehdään yleensä lopuksi pensselillä yhden pikselin siveltimellä, kun isommista linjoista huolehtivilla työkaluilla on tehty ensin päälinjaukset. Esimerkiksi silmäripset saavat uutta eloa.