Skip to main content

Gimp ongelmia

Tekniset Gimp-ongelmat

Miksi GIMP ei toimi Windowsissa?

Koska GIMP on ilmainen ohjelma, on ongelmia luvassa varsinkin monen GIMP-ohjelman yhtäaikaiselle ylläpitäjälle. Tässä listaan yleisimpiä hämmästyksen aiheita. Olen näissä ohjeissa huomattavan suuripiirteinen ja siksi niiden tulkinta vaatii kokemusta tietokoneen käytöstä.

1. GIMP on hidas

Koska GIMP on alunperin suunniteltu Linuxille, on sen Windows-toteutuksessa puutteita. Niihin kuuluu se, että se latautuu järkyttävän hitaasti ja joskus GIMP voi jäädä ”miettimään” jopa 15-20 sekunniksi esimerkiksi suorittaessaan jotain raskasta algoritmia. Tässä tapauksessa lääke on se, ettei kiirehdi eikä lähde sille normaalille Windows-käyttäjän linjalle, että jos GIMP jää hiukan miettimään jossain vaiheessa, niin napsautellaan kaikkia mahdollisia painikkeita GIMP:issä sattumanvaraisesti paniikinomaisella tahdilla. Jos GIMP jää ”miettimään” jossain vaiheessa yli puoleksi minuutiksi, se todennäköisesti on jäänyt jumiin. Tällöin katkaise sen prosessi tai buuttaa kone. Toki suuren kuvan manipulaatio vaatii tietysti miltä tahansa kuvankäsittelyohjelmalta enemmän tehoja. Jos siis algoritmi tuntuu junnaavan ahdistuttavan kauan paikoillaan, mieti voitko pienentää kuvaa ja kokeilla sitten sitä samaa algoritmia pienennettyyn kuvaan. GIMPin jumiin meneminen on kuitenkin verrattain harvinaista, eikä sitä tarvitse juuri pelätä ohjelman käytön aloittamista harkitessasi.

Mielenkiintoisena anekdoottina kerrottakoon myös, että nopeamman koneen käyttö ei juurikaan auta: Esimerkiksi itselläni GIMP toimii sekä 400 MHz Celeron II-koneessa ja 2,8 GHz Celeron D-koneessa miltei yhtä nopeasti. Myöskään muistin määrän lisääminen ei ole ainakaan itselläni auttanut asiaa. Mutta yhtä kaikki, kuvankäsittely on aikaa vievää eikä valokuvan manipulointioperaatioita kannata lähteä mittaamaan sekuntikellolla, lopputuloksen laatu johtuu aivan jostain muusta.

2. Kun yritän asentaa GIMP:iä, niin saan vastauksen ”GTK+ not installed” tai vastaavaa. Missä olen mennyt metsään?

Ratkaisu: tämä on hyvin yleinen kysymys. GIMP:in asentamiseen tarvitaan kaksi eri ohjelmistoa, GTK+-paikka ja itse GIMP. Tämä on aloittelijalle hämäävää, koska esim. PSP:ssä tai Photoshopissa riittää ainoastaan yksi asennettava tiedosto. GIMP-ohjelmaa ei siis saa yhdessä asennuspaketissa, joka toki olisi kyllä helpointa ja loogisinta. Asenna ensin GTK+ ja sitten GIMP. Jos kaipaat lisävinkkiä, sitä löytyy GIMP-asennusoppaastani.

3. Kun lataan GIMP:iin kuvia USB-muistitikultani, niin ohjelma herjaa: ”asemassa ei levyä”

Ratkaisu: tämä ei ole vaarallinen ongelma, sillä se korjaantuu napsauttamalla pari kertaa ”Jatka”-painiketta. Se on silti ongelma, johon ei vielä ole tiedossa ratkaisua. Johtunee jostakin USB-muistitikkujen ”lastentaudeista”.

4. Kone valittaa jotain DLL-ongelmista

Ratkaisu: mene kansioon Windows/System 32 ja uudelleennimeä (ja pidä mielessäsi mitä olet uudelleennimennyt!) tiedostot intl.dll, libxml2.dll, xmlparse.dll ja xmltok.dll.

5. GIMP ei edelleenkään pysty avaamaan jpg-kuvia

Ratkaisu: joissakin tapauksissa Windowsin GIMP:in jpg-kuvien avauksessa on jotain vikaa. En voi antaa muuta neuvoa kuin että käytä esimerkiksi .png-kuvia näiden sijasta. Nämä tapaukset ovat oman kokemukseni mukaan aika harvinaisia, mutta niitä on olemassa.

6. Kone valittaa jotain hyper threading-ongelmista ja BIOS:in päivityksestä

Huomaa, että tämä on ainoastaan varoitus mahdollisista ongelmista Hyper Threading-tekniikan ja GIMP:in Script-fu-toiminnon kanssa. Todennäköisesti mitään ei tapahtu eli voit sivuuttaa ilmoitukset ja jatkaa asennusta, mutta jos GIMP menee jumiin, niin sitten täytyy joko disabloida eli kytkeä pois päältä Hyper Threading-tekniikka BIOS:ista käsin, tai toisena vaihtoehtona päivittää BIOS mahdollisesti uudempaan versioon. Kummatkin näistä ovat asioita, joiden kokeilua ei voi suositella aloittelevalle tietokoneen käyttäjälle joten kannattaa pyytää paikalle joku kokeneempi ihminen näitä operaatiota varten.

7. Minulla on joku muu mystinen ongelma GIMP:in kanssa Windows 98/ME:ssä/GIMP väittää, että käyttöjärjestelmäversioni ei ole tuettu.

Ratkaisu: GIMPin Windows-versio ei virallisesti tue enää Windows ME:tä tai Windows 98:aa käyttöjärjestelmien vanhuuden vuoksi. Vaikka käytännössä ohjelma pyöriikin melkein kaikissa 98/ME-koneissa, ei GIMP-yhteisö silti vastaa sen toimivuudesta 100% varmuudella: aina löytyy jokin laiteyhdistelmä tai käyttöjärjestelmäkonfiguraatio, jolla GIMP ei ehkä toimikaan! Nykyisillään on keskitytty GIMP:in toimintaan 2000-ja XP-koneilla.

8. GIMP asentui vahingossa englanninkielisenä, haluaisin GIMP:in suomen kielellä!

Sen voi vaihtaa GTK+-palikan kautta: ”Käynnistä”=>”Ohjelmat”=>GTK+ Runtime environment”=>”Select language”.

9. Kun asensin GIMP:in, tietokoneeni avaa nyt kaikki tietokoneeni kuvat GIMP:issä kun ainoastaan klikkaan kuvaa, enkä halua sen toimivan näin.

Tämä johtuu siitä, että asennusvaiheessa olet valinnut formaatit, jotka aina ”assosioidaan” GIMP:iin, eli siis avataan automaattisesti GIMP:issä. Onneksi asetusten muuttaminen on helppoa: ”Käynnistä”=>”Ohjelmat”=>”GIMP”=>”File Associations”. Poista valinta valintalaatikoista kuvaformaattien kohdalta, joiden et halua avautuvan automaattisesti GIMP:issä (käytännössä siis kohdilta .bmp, .jpg, .png ja .gif).

10. Ei tässä toimi mikään, menee hermot näin paskan ohjelman kanssa eikä tästä käyttöliittymästä ota hullukaan selvää!

Ratkaisu: Hanki Photoshop CS, ohjehinta 1000 euroa:

http://www.adobe.fi/products/photoshop/main.html

Myös Photoshop elements, Paint Shop Pro, Paint.net tai jopa Irfanview (kaksi viimeistä ovat ilmaisia) voi pelastaa päiväsi. Itse jo useamman vuoden GIMP-kokemuksen voimin totean, että GIMP ei ole se kaikkien ”juttu”, joten en voi myöskään puusilmäisesti suositella sitä kaikille. Jos et pidä siitä, niin ei voi mitään, jos taas pidät, niin tervetuloa GIMP-fanien joukkoon :)

Lakiongelmat

En luonnollisesti ole missään vastuussa tämän sivun lakia koskevien väittämien suhteen. Se on vain oma tulkintani, enkä ole lukenut lakitiedettä päivääkään. Alkuperäinen kuolettavan tylsä ja ehdottoman sitova lakiteksti löytyy täältä.

Kuka voi käyttää GIMP-ohjelmaa ja mihin tarkoitukseen?

Voisi luulla että kun niinkin järeä ja laadukas ohjelma kuin GIMP annetaan ilmaiseksi, niin vastineeksi lisenssissä kaupallinen käyttö on kielletty. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkansa. GIMP julkaistaan ns. GPL-lisenssin alla. GPL-lisenssi on raskas lakiteksti jota kukaan normaaliälyinen ei tajua tai edes jaksa lukea läpi, mutta yritän selostaa tässä sen pääpiirteet: kuka tahansa kansallisuudestaan, varallisuudestaan, poliittisista mielipiteistään tai yleensäkään mistään seikoista riippumatta voi käyttää sitä yksityiskäyttöön, koulutuskäyttöön tai jopa kaupalliseen käyttöön. Voit käyttää sitä digikameralla ottamiesi kuvien editointiin ja voit siirtää ne surutta nettiin. Valokuvien tekijänoikeudet ja myyntioikeudet ovat luonnollisesti omiasi. Ainoana ehtona on, että hyväksyt sen, että käyttämäsi GIMP-ohjelma on GPL-lisenssin alainen. Tämä lisenssin hyväksyminen tehdään asennuksen aikana. Toisin sanoen, jos olet asentanut GIMP:in, olet hyväksynyt GPL-lisenssin. Normaalikäyttäjälle, joka ei yleensä ole kiinnostunut ohjelmistopatenteista tai lähdekoodin muokkauksesta se tarkoittaa lähes aina sitä, että voit pitää sitä käytännössäilmaisena ohjelmana, jota voit käyttää myös kaupalliseen käyttöön.

Voit käyttää sitä myös koulutuskäyttöön. Yläasteilla, lukioissa, ammattikouluissa, yliopistoissa, työttömien koulutuksessa, firman sisäisissä koulutustilaisuuksissa… Missä tahansa!

Lopuksi, voit käyttää sitä yrityskäyttöön, siis kaupallisiin projekteihin. Editoi GIMP:illä kuvaa, myy se ja pidä rahat. Nauti palkkaa GIMP-kouluttajana tai tietotekniikan opettajana. Esiasenna se myymiisi tietokoneisiin ja tee näin ”lisäarvoa” tietokoneen hintaan täysin ilmaiseksi. Toimi maksullisena IT-tukihenkilönä, joka vastaa GIMP-ohjelman tuottamiin ongelmiin. Tee GIMP-ohjelmasta kopioita tai laita ohjelma tietokonelehden mukana tulevaan CD-levyyn. Kaikki tämä ja paljon muuta täysin laillisesti.

Rajoitukset: Gimpissä on joitakin rajoituksia. Ne koskevat pääosin ohjelmointifirmoja. Et pysty ottamaan GIMP:in lähdekoodista osaa ja käyttää sitä oman ohjelmasi osana siten, että ohjelmasi on suljettu kaupallisen lähdekoodin ohjelma. Jos käytät GIMP:in lähdekoodia, on tuotoksesikin oltava GPL-lisenssin alainen.

Et saa myöskään levittää GIMP-ohjelmaa ilman sen lisenssiä, eli kuluttajan on oltava aina tietoinen siitä, että mikä ohjelman lisenssi on. Ohjelman lisenssi näytetään osana asennusprojektia, joten lisenssi on aina ohjelman mukana ellet erikseen poista sitä sieltä lähdekooditasolla.

Varmasti monen yllätykseksi ei ole kiellettyä myöskään myydä GIMP-ohjelmaa, joko erillisenä tai sitten yhdessä jonkun laitteiston/ohjelmistohankinnan ohessa. Kuitenkin kannattaa varmistaa, että asiakas on perillä GIMP-ohjelman luonteesta. Koska GIMP on kuitenkin vapaasti jaossa internetissä ja kuka tahansa saa surutta myös kopioida sitä miten vain haluaa, ovat tällaisen liiketoiminnan heikot kannattavuusriskit ilmeiset.